Historia

Monitaitoinen tyrvääläinen Kaarlo Mäkinen perusti yrityksen vuonna 1923. Pääasiallisina tuotteina alkuvaiheessa olivat valokuvakehykset. Jo 1920-luvun lopulla Kaarlo sai käsiinsä peilin valmistusohjeen, joka siihen aikaan oli erittäin vaikea löytää. Hän lähti rohkeasti kokeilemaan ja onnistuikin melko nopeasti saamaan vauhtiin teollisen peilinvalmistuksen.

1930-luvulla Kaarlo Mäkisen peililiikkeen markkina-alueena oli koko Suomi. Kaarlon kuoleman jälkeen 1940-luvulla leski Martta ja aikuistuvat lapset jatkoivat toimintaa. He kehittivät yritystoimintaa teolliseen suuntaan ja 1970-luvulle tultaessa Mäkisen Kuvastin Oy oli johtava peilialan yritys Suomessa ja Pohjoismaisestikin merkittävä.

Vuonna 1986 Martan ja Kaarlon perilliset myivät yhtiön nykyisille omistajille, jotka jatkavat perheyritystä jo neljännessä polvessa. Peilinvalmistus ja -jalostus on edelleenkin teollisen tuotannon tukipilari. Tämän lisäksi nykyisin Finnmirror Oy:nä tunnettu yritys on yksi maamme johtavia kiintokalusteiden valmistajia. Liukuovilla varustetut säilytysjärjestelmät ja kylpyhuonekalusteet muodostavat lisääntyvässä määrin yrityksen päätuotelinjat.

Voit lukea tästä Finnmirrorin 60-vuotishistoriikin.

Hei!

Jätä puhelinnumero ja olemme sinuun yhteydessä pian!